Thursday, May 24, 2012

Kutsukorttipaniikki

Niin, ne lakkiaiset. Heräsin niitä nyt vihdoinkin valmistelemaan ja ensimmäiseksi ryntäsin kauppaan etsimään käteviä valmiita kutsukortteja jotka olisin voinut iltapuhteiksi kirjoitella ja seuraavana päivänä vain lykätä postiin. Nyt muuten lienee syytä pahoitellen mainita, että tällä kerralla juhlimme sitten melko pienellä porukalla; kutsuttuina ovat vain kaikkein läheisimmät ihmiset, eli muutama lähisukulainen ja tytön kummit. Meinaan, ettette jää odottamaan kutsua joka ei saavukkaan ja sitten loukkaannutte ettekä enään tervehdi. Teille joita muutenkin joskus tapaamme, mutta jotka nyt jäitte muka ilman jotain, on kuitenkin luvassa lisää kutsuja ja tapaamisia kesän kuluessa, joten mutinat pois ;)

No, niin, takaisin asiaan. Ryntäsin siis kauppaan intoa puhkuen kuvitellen ottavani koko juhlan suunnittelu- ja toteutusosiot näppärästi haltuuni, kuten aina ennenkin (ah-hah-haa), aloittaen niistä korteista. Senhän nyt kuitenkin arvaa, etteivät asiat mene useinkaan niin kuin toivoisi, etenkin kun jättää kaiken viime tinkaan. Eihän siellä nimittäin mitään valmiita kortteja ollut! Ei vaikka käänsin koko puljun ylösalaisin, nyin anovasti myyjän hihaa ja kerjäsin säälittävästi. Huokaus.

Noh, onhan vieressä askartelukauppa. Tottahan heillä nyt ainakin olisi.

Kukkua kanssa! Ja miksi olisikaan, sinnehän suuntaavat kaikki näppösistään kätevät, ne jotkat haluavat ja osaavat tehdä kaiken tällaisen kivan alusta loppuun aina itse. Sinne sitten jumahdin, hyperventiloimaan korttipohjia ja kuoria notkuvien hyllyjen väliin, väsyneenä, vailla suunnitelma B:tä, paniikin kuristaessa kurkkuani (no melkein ainakin). Lukuisat kimallepurnukat, leimasimet, musteet, nauhat, tarrat, timantit ja sabluunat kurottelivat hyllyiltä ja telineistä ahdistellen röyhkeästi täysin ideatonta ja kertakaikkisen taidotonta asiakasriepua, mutta juuri kun epätoivo oli saamassa yliotteen ryntäsi ystävällinen myyjä apuuni!

Kuunneltuaan kärsivällisesti ongelmani, joka oli tässä vaiheessa jo mielestäni syvä kuin joki, luotsasi tuo ihana ihminen minut läpi kaikkien erilaisten vaihtoehtojen jättäen sitten siihen sulattelemaan saamaani uutta informaatiota kaikessa rauhassa. Ankaran ja ehkä turhankin pitkän pohdinnan jälkeen päädyin loistoideaan jonka jopa  viisivuotiaskin olisi osannut toteuttaa: tarroihin! Kiitos ja ylistys tarroista, joita on näköjään nykyään hämmästyttävän montaa eri laatua. Nuo kiemuraiset, ja  kortin sisäpuolella oleva lakki, ovat kuulemma nimeltään ääriviivatarroja, joista en ollut ikinä aiemmin kuullutkaan, mutta jotka ovat niin kauniita ja hauskoja, että tahtoisin liimailla niitä nyt joka paikkaan! :)

Kaupat tehtyäni suuntasin tyytyväisenä kotia kohden. Olimme myyjän kanssa varmasti molemmat vallan huojentuneita; minä siksi, että saan kuin saankin laitettua kortit, ja ihan omatekemät, matkaan tekstiviestien sijaan ja myyjä siksi, että pääsi minusta lopultakin eroon!

Eihän niistä tullut nyt lainkaan hullummat, melkein ovat jopa ihan suloiset, eikö! :)

(Onkin aivan erityisen tyylikästä julkaista niistä kuva täällä, tällälailla juuri ennen niiden lähettämistä, mutta hei, luotan siihen ettei täällä kukaan käy kuitenkaan  lukemassa! ;D)


Monday, May 21, 2012

Arki ja maanantai

Mmmjoo.. Että tällainen maanantai.

Lyhyen ja huonosti nukutun yön jälkeen koko työpäivän tunkkaisen lämmintä ja nihkeän reipasta asiakasrekisterin päivittämistä. Ei siinä mitään, mielellänihän minä, opiskelija kun kerran taas olen, mutta jotenkin vain tuntuu, ettei ihan pelkästään tuollaista kauhean montaa vuotta viitsisi, saati jaksaisi tehdä, ellei olisi ihan pakko.

Ihan passeli päivähän tää oli jotenkin pikkuisen hukkaan menneen viikonlopun jälkeen. Tai no, mihinkään hukkaan se kai mennyt, muttei myöskään tullut tehtyä juuri mitään niistä asioista jotka olisi pitänyt ehtiä tekemään. Olis kyllä pitänyt. Tyttären lakkiaiset nimittäin lähestyvät, kutsuja ei ole lähetetty, siivoamaan en ole vielä ryhtynyt tahi ehtinyt, neitokaisen mekko ja kengät on ostamatta, eikä tarjoilujakaan ole mietitty, mutta hittojakos tässä nyt hosumaan, runsaat puolitoista viikkoa vielä aikaa...

Kesä sentään on tullut. Kesä on ihana. Noin kello viiden aikoihin varsinkin. Silloin varjot alkavat pidentymään ja voi istahtaa puutarhaan nauttimaan pehmeästä tuulenvireestä ja nuuskimaan vastaleikatun nurmikon tuoksua. Pitsinen pöytäliinan helma heiluu keveästi puutarhapöydän jalkojen ympärillä, silmät painuvat raukeasti kiinni, eikä ole huolen häivää. Sisällä mummo keittäisi kahvia, juttelisi hellästi kissalle, astiat kilahtelisivat vaimeasti osuessaan toisiinsa ja läpi talon eksynyt tuulenhenkäys kuljettaisi kahvin tuoksun nenääni. Vaan eipä ole rakas mummovainaa keitellyt kahvia enään kenellekkään vähään aikaan, itse on sekin laitettava, jos meinaa jotain saada.

Kesä on ihana tietysti aina merenkin läheisyydessä. Mereltä tuulee kesäisin n-i-i-n ihanasti, kaukaa rantaan loiskuvat aallot kuiskailevat merkillisiä tarinoitaan menneisyydestä, tulevaisuudesta, vapaudesta ja kaukomaista, suola tuoksuu, kauppatori savukaloineen ja kalastajineen kutsuu ja lokit kirkuvat iloisesti. Lokkeja täällä meilläkin on, vaikkei aaltoja ihan näykkään, jonkin matkan päässä on nimittäin kuulemma kaatopaikka mistä ne lokit cruisaavat tänne sitten kirkumaan ja luomaan huomaavaisesti sitä kaipaamaani merellistä tunnelmaa.

Jahas. Nyt taitaakin olla aika painua panikoitumaan ja pänttäämään sekalaisia säädöksiä sun muita käsittämättömäksi sekamelskaksi väsyneeseen päähän; huomenna on edessä kolme kolmikantakeskustelua joiden lopputuloksesta mulla saattaa olla hienoinen aavistus...



Sunday, May 20, 2012

Sunnuntai ja uusi aloitus


Järjettömän kaunis, aurinkoinen sunnuntai ja flegmaattisempaa tapausta saa hakea, kuin allekirjoittanut. Säälittävää.

Ystävättäreltä saatujen vihreiden teelehtien somaa tanssahtelua teelasissa oli kuitenkin ilo katsella, vaikkei tee, eikä sen jälkeen litkitty kahvikaan oikein saanut muuten potkaistua vauhtiin. Ajattelin kaunista teetä kuitenkin nauttia kiltisti päivittäin kunnes purkki on tyhjä, jos ei muuten, niin siinä olevien antioksidanttien ja visuaalisen nautinnon takia.

Tämä uusi blogini sentään sai tänään alkunsa, wupdiduu! Edellisen pitämisestä onkin hetki aikaa. Se onko mulla vieläkään mitään sanottavaa, jää nähtäväksi.
 Teinä en ehkä pidättelisi henkeäni :)